Kotona.

Lennot ei menny ihan niinkun piti. Perjantaina piti lähteä lento Syracusesta JFK lentokentälle klo 12.07 ja lento JFK:ltä Suomeen 17.50. Ensin lentoyhtiö ilmotti sitten Syracusessa että "we have faced some minor issues, bording will start in ten to fifteen minutes..." Noh, aika kulu eikä mitään tapahtunut. Sitten kuulu kuulutus että kone tarvitsee jonkun varaosan ja se pitää lennättää toiselta lentokentältä, mikä itsessään kestää ainakin 2 tuntia - ei mitään tietoa lähteekö lento edes enää kyseisenä päivänä. Siinä iski sitten pieni paniikki kun en tiennyt saanko edes vaihdettua Finnairin lentoa enää ja koitin kaikkeni että ehtisin kyseisen päivän Suomen koneeseen. Matkavirkailija soitti mulle Suomesta ja sovittiin että hän saa vaihdettua mun Suomen lennon Sunnuntaille ja mun pitäis vaan saada itseni JFK:n lentokentälle. Okei, ajattelin. Delta Airlines lupas mulle että ne tarjoo mulle hotellin JFK:llä. Pääsin JFK:lle n. 7 aikoihin illalla ja menin suoraan asiakaspalveluun jossa sain kuulla lisää ongelmia "kun olen vielä alle 18 (synttäreihin tosiaan vajaa kuukausi) mikään niiden hotelleista ei suostu ottaan mua - ainoa vaihtoehto on yöpyä lentokentällä... Tästä alko juoksu ympäri tätä valtavaa lentokenttää matkalaukkujen kanssa, jotka paino lähes yhtä paljon kun mä itse. 4 tuntia vatvoin asiaa ja juttelin eri ihmisille ja pyysin ohjausta kunnes viimein pääsin "alaikäisten turvapaikkaan". Olihan se vähän imarteleva kokemus päästä nukkuun huoneeseen joka on koristeltu paavo pesusieni ja dora tarroilla, mutta siinä vaiheessa ei hirveesti enää kiinnostanu. Onneks seuraavana päivänä pääsin lennolleni ilman mitään mutkia ja Suomeen suunniteltuun aikaan. Tässä TIIVISTELTYNÄ tää kokemus. On hyvä nähdä perhettä taas mutta on vielä tosi outoa olla kotona. Puhun välillä englantia ja on vaikea käsittää että oon täällä taas jäädäkseni. Kyllä se siinä vielä tulee. Voisin kiittää vielä niitä ihmisiä jotka on tätä blogia jaksaneet lukea, tää on viimeinen päivitys mitä täällä tulee oleen. Ainakin itselleni sain tästä hyvän matkapäiväkirjan jonka tuun säästään ja joka sisältää melkein kaikki tärkeimmät muistot.

Feelings And A Thank You.

I felt the need to write a final reflection of my year and feelings. They say that the life of an exchange student is like a rollercoaster, you go up and you go down, just like in life in general. It’s kind of true, but I would add a blender to that. It’s such a crazy mixture of feelings that it’s not as simple as being happy/sad; sometimes you are happy and sad at the same time, but for different reasons. That is the most confusing part. I guess the reason why I’m talking about this right now is because that’s exactly the stage I’m in at this very moment. I cannot wait to get back home and see my amazing friends and family and their excitement makes me even more impatient. But at the same time it means that I’m leaving my other home. I’m leaving the life I have created within the past year and it’s tearing me apart. When I left Finland, I knew I was coming back and after all; year is not that long time. It was easier. Now I have all these memories from here, all the people I have met from New York, but also all the people I have met from all over the world. Some of them I might never see again. This time I’m going to leave and I have no clue when I’m coming back and for fact, it will never be the same again.

Even though this is a climax of those bittersweet feelings, they have always been there throughout the whole year. I’ve been happy over here, but I have missed people from home and all the ways around.

I’m sure it’s pretty much the same for all the exchange students. First they are excited yet scared to leave, then they get into the car of their host parents who are picking them up from the airport and they think, “What on earth did I just get myself into?” You try to be nice and polite, but at the same time you are so overwhelmed and freaking out. You are also excited and curious; the blend of feelings.

My personal goal was to get rid off my shyness, become friends with a lot of people, get to know my own values in life without the influence of the people I used to know, learn to see the world from a different perspective and develop as a person. I’m happy to say that I personally feel like I reached my goal. Many of you might think that my number one goal was learn more English, get an American accent, get to know the culture and get fat. Even though those are important factors, too (especially the ‘fat’ part), they weren’t the number ones on my list.

         

An exchange year will teach you a lot, it will teach you what it really means to be happy and what it really means to be sad, what it really means to be out of your comfort zone and what it really means to survive on your own. The year is all about making the right choices and let me tell you how much I hate making choices. I really truly deeply hate it with a passion. But that’s also what the ‘real life’ is all about too.

          

 I will never be able to bring out enough how blessed I was to meet all these people during my exchange. They really made my year with their amazing personalities and they also taught me a lot about myself. I made friends that I have known for less than a year now, but it seems like I have known them forever. Maybe I lied a little bit before saying that I survived the year completely on my own. I couldn’t have done it without all these people who supported me all the way to the end. These people really made me open up my heart. Now I’m sad mostly because I have to say goodbye to everybody (another thing that I hate with a passion), but then again, I would have missed so much if none of this happened to me. This is not a goodbye; it’s a ‘see you later’.

         

I also have to give a special thank you to the Rotary organization that made this happen, especially two amazing clubs; Pyynikin Rotaryklubi and the Utica Rotary club. These two clubs made such a huge effort to make this year happen just for me. I’m forever grateful and this year changed my life. I can’t imagine any other organization that could’ve done it better.

Thank you.

Finally by a beloved American writer Dr. Seuss, “Don’t cry because it’s over. Smile because it happened.”

My Going Away Party

Jep, nyt on sitten se aika tavotettu, nimittäin aika lähteä. Huomenna lähtee lento klo 12.00 Syracusesta ja matka jatkuu aina JFK:n kautta Suomeen. Oon todella uuvuksissa tän päivän jälkeen, se oli niin raskas henkisesti että lopulta iski itkemisestä ihan kamala päänsärky yms. ettei pystyny oleen enää pystyssä ja kaiken kukkuraks oksensin. Ihana info, tiedän. Kamala sanoo hyvästit niin ihanille ihmisille. Kaikki todellakin teki mun vuoden. Onneks kotona on vastassa myös ihania ihmisiä enkä malta odottaa että pääsen näkeen ystäväni ja perheeni. En pysty nyt millään kirjottaan paremmin tähän, ihme kun pystyn nää kuvat tulla lisään. Ehkäpä myöhemmin parempaa tekstiä mutta nyt liian heikko olo. Moimoi.

Graduation Of Class 2012

Nyt oon taas yhtä isoa jenkkikokemusta rikkaampi. Näitten valmistujaisten eteen tapeltiin kun paikallinen koululautakunta ei aluks halunnut päästää vaihto-oppilaita mukaan seremoniaan. Pitkä tarina, typerät syyt. Voin rehellisesti kertoa ettei mitään järkeä vastapuolen kannassa. Mun nykyinen host äiti kuitenkin taisteli tän asian eteen niin kauan ja herätettiin paljon huomiota jollon lopulta koululautakunta päätti tehdä "poikkeuksen" ja päästää meidät mukaan. Mutta nyt kun valmistujaiset on ohi, oon kyllä sitä mieltä että se oli kaiken taistelun arvosta. Hieno iso seremonia ja mua ja toista vaihto-oppilsta Praewta muistettiin vielä erityisesti lippujen ja sertifikaattien kanssa. Nää liput on muuten sitten oikeesti heilunut valkosentalon yläpuolella (siellä vaihdetaan uus lippu salkoon joka päivä). Mun lippua liputettiin 29. päivä. Muuta seremoniasta on vaikeeta kertoa ja kuvailla, kyllä se pitää vaan itse kokea. Nyt pitäis ravata vielä muutamissa valmistujaisjuhlissa ja läksiäisjuhlissa ja ennen kun huomaankaan oon itekkin koneessa (jäljellä enää tää sunnuntai ja 4 kokonaista päivää, perjantaina matkustetaan :( ). Okei nyt pakko lopettaa, rupee muuten ahdistaan ihan liikaa. Moikkamoi!

host sisko

singin alma mater 

"whooo we graduated"

host veli

host äidit

Margy

Maria ja Margy

host äiti ja Praew

Zach

Maria ja Praew

Kaila

Simon

Praew

Darryl

host sisko

siskot!

Sarah

Katelyn

Moriah

Dajana

Maura

Host vanhemmat

Maureen

sisaruksia

Meghna

host perhe

Maria, Praew

Praew ja host sisko

Nikhil

Meghan

siskoo

Peter