Sunday, January 8, 2012

Viikko yksi 2012

Teen pikaista päivitystä ensimmäisestä viikosta 2012. Yleensä jos en tee päivitystä sillon kun oon ajatellut se viivästyy kuukaudella tai parilla joten nyt kello puoli kaksitoista sunnuntai-iltana päätän jotain väsätä.
Kohokohtana oli kun käytiin New Yorkin osavaltion pääkaupungissa Albanyssa kattomassa osavaltion kuvernööriä munassa. En tietenkään ottanut kuvernööristä kuvia enkä itse rakennuksesta, munasta, vaikka olikin todella erikoinen. En osaa ottaa kuvia oikeista kohteista, oikeilla hetkillä, kuten mun kuvista varmaan tässäkin taas näkyy. Mutta liian väsynyt olen kirjottamaan tarkemmin heippahei ja tässä kuvia.

Muna.

Kuvasin täkeitä kohteita.

Kuvasin tärkeitä kohteita osa 2.




Kävin myös kampaajalla. Otin hiuksista kuvan ennen leikkuuta kun odotin että tulisi niin radikaali muutos koska a) en ollut leikannut hiuksia sitten toukokuun ja oletin että latvat kuolleet vähintään 20cm matkalta b) en luota jenkkikampaajiin.


Syyllinen kutrien leikkuuseen.
 Ja sitten tietysti kävi näin että hiukset näyttääkin lähestulkoon samalta ja saman pitusilta kun ennen, vaikkakin on nyt terveet ja pehmoset...


Sitten samassa liikkeessä (ULTA:ssa) missä leikattiin hiukset oli mahdottomasti kauneudenhoitoon liittyvää krääsää ja lakkasin sitten massaglitterkynnet host-siskon ostamalla kynsilakalla.



Siinä oli tämä viikko purkitettuna. Aamen.

Sunday, January 1, 2012

New York City

Tuli käytyä New York Cityssä kolmatta kertaa elämässäni ja ensimmäistä kertaa talvella!
Ajettiin sinne New Yorkin osavaltion keskeltä joku 4-5 tuntia mutta ajomatka meni taas nopeesti
Dexteriä kattellessa. Viihdyin ehkä jopa enemmän NYCissä talvella kun aiemmilla kerroilla noin heinäkuun/elokuun aikaan siellä on ollu ihan hiostavan kuuma. Ja oli jotenkin tosi kivan näköstä, varsinkin kun kaikki joulukoristelut oli vielä paikallaan. Viivyttiin siellä kylläkin vaan yks päivä, joten aikaa ei ollut hirveesti erilaisille jutuille. Yövyttiin noin tunnin päässä kaupungista mun host isän sukulaisilla ja seuraavana päivänä lähdettiin kotiin uuden vuoden viettoon!
Edellisellä kerralla en ottanut niin paljoa kuvia ja sain sitten katua sitä kun ei ollu niin paljoa näytettävää. Tällä kertaa päätin olla ihan häpeilemättä turisti ja napsia kuvia about joka paikasta niin sain muutaman siedettävänkin!















Niin turisti että piti ottaa metrossakin kuva!













 Voi ehkä arvata mikä oli mun lempirakennus...











 Mentiin M&M storeen ja se oli niin täynnä ihmisiä että iski vaan pakokauhu...





YRITETTIIN ostaa metrolippuja!

Minä ja mun kaveri Abraham.

Ostin maailman ihanimmat kengät!




Sitten vähän myös uutta vuotta...



Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti 2012 tulee oleen erityinen!